Olen kiitollinen kuluneesta vuodesta. Tämä Suomi-100 oli todella mahtava vuosi. Osallistuimme monella tavalla tähän teemaan yhdessä. Olemme saaneet paljon uusia jäseniä yhdistykseen ja toimintasuunnitelma on pääosiltaan toteutunut. Suurin kiitollisuuden aihe kuitenkin on se, että viemme yhdistystämme eteenpäin hyvässä yhteishengessä ja yhdessä. Saimme hallitukseen kaksi uutta jäsentä. Tasa-arvoakin vietiin eteenpäin, koska toinen uusista hallituksen jäsenistä on mies. Voimasuhteet hallituksessa ovat nyt - viisi naista puheenjohtajan lisäksi ja kolme miestä. Uudet jäsenet tuovat aina mukanaan jotakin uutta. Yhdistyksen pitää uudistua ja elää ajassa, paikalleen ei saa jäädä. Luottavaisin mielin siis vuoteen 2018.
Kiitän kaikkia toiminnassa mukana olevia. Olette ahkeria ja ihmisinä ihania. Kiitän myös kaikkia jäseniämme mukana olosta. Mitä järkeä olisi järjestää mitään, ellei jäsenistöä kiinnostaisi. Joka kerta ennen tilaisuutta jännittää, että tuleekohan väkeä. Jännitystä seuraa ilo, kun huomaa, että jäseniä porhaltaa paikalle. Joka kerran jännittää, kun ollaan lähdössä matkalle - saammeko autoon tarpeeksi väkeä. Yhtään matkaa en ole kylläkään vielä joutunut perumaan. Nyt jo jännittää, miten käy tammikuisen sokkomatkan. Sokkomatka tarkoittaa siis sitä, että lähdet seikkailumielellä matkaan. Sinä et tiedä, minne menemme, missä paikoissa käymme, kuka meitä opastaa. Kehotan ottamaan riskin ja lähtemään mukaan. Riskin otan minäkin, koska kukaan muu yhdistyksessämme ei tiedä edes suuntaa, johon Keon pysäkiltä lähdemme.
Nyt vietämme kaikki lomaa ja palaamme heti tammikuun alussa toimintaan. Tulossa on entisen kaltaista toimintaa, mutta myös ihan uudenlaista. Ensi vuosi tulee olemaan todella mielenkiintoinen - niin paljon on uutta suunnitelmissa. Kohokohdaksi tulee varmaankin yhdistyksemme 30-vuotisjuhla, jota vietämme sunnuntaina 28.10. Juhlaan palataan monet kerrat vuoden kuluessa.
Toivotan teille kaikille rauhallista joulua ja mitä parhainta vuotta 2018!
Helinä Maria