keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulua odotellessa

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Kiirettä on pitänyt niin yhdistyksen toiminnassa kuin kotioloissakin. Yhdistyksen toiminnassa on tänä vuonna jäljellä vain joulujuhla. Joulujuhlaa vietetään perinteiseen tapaan Tornilassa. On hyvä, että jotain perinteistäkin säilyy hurjaa vauhtia muuttuvassa maailmassa. Joulujuhlaan on ilmoittautunut 75 jäsentä, mikä on ennätysmäärä osallistujia. Juhlaan on panostettu paljon ohjelman suhteen. Kilttejä olemme olleet, koska joulupukki on luvannut tulla ja ottaa vielä muorinsakin mukaan, joten jännitystä on ilmassa paljon.

Näin vuoden lopulla kääntyy katse kuluneeseen vuoteen. Tyytyväisiä saamme olla. Suurimmaksi ansioksi koen jäsenmäärän valtavan kasvun, 71 uutta jäsentä. Jäsenmäärämme on vuoden lopussa siis selvästi yli 200. Muita huomattavia saavutuksia olivat kolmen luennon sarja kaupungintalolla, jonka avulla teimme yhdistystämme tunnetuksi ja saimme uusia jäseniä. Kolmantena positiivisena asiana nostaisin esille lehdistösuhteet. Saimme kuluneena vuonna jutun Eläkesanomiin sekä peräti kolme juttua Rannikkoseutuun.

Kaikessa emme onnistuneet toivomallamme tavalla. Apunen-toiminta esimerkiksi ei vielä käynnistynyt toivotulla tavalla. Vuosikokouksessamme ensivuonna 90 vuotta täyttävä rouva teki aloitteen:"Yhdistyksen tulis perustaa ryhmä, jotka tulis muuten vaan lätisemään yksinäisen tykö."
Aloite on saanut paljon kannatusta. Uskon, että tämä aloite vielä saa jotakin aikaiseksi.

Luottavin innostunein mielin lähdemme ensivuoteen teemalla "Yhdessä". Hallitukseen saatiin kolme uutta, innokasta jäsentä ja vanhoja on neljä. Puheenjohtajana voin todeta, että ihannehallitus.

Kiitän tämän vuoden hallitusta. Meillä oli hyvä yhteistyökykyinen hallitus. Mukava oli kanssanne työskennellä. Kiitän kaikkia jäseniämme kuluneesta vuodesta. Mukavia muistoja jäi runsaasti vuoden varrelta. Toivotan teille kaikille rauhallista joulua ja hyvää Uutta Vuotta Eino Leinon sanoin: "Ja maailma kuinka se muuttuukin, käy elosi päivään tai pilvihin, niin yksi, yksi on varma ain: työn onni on oikea vain."

Helinä Maria

tiistai 1. marraskuuta 2016

Piirin syyskokous Lehmirannassa

Eilen 31.10. oli Varsinais-Suomen piirin sääntömääräinen syyskokous Lehmirannassa. Paikalla olivat  edustettuina kaikki piirin 45 jäsenyhdistystä, 162 virallista edustajaa ja 13 muuta, yhteensä 175 jäsentä.

Kokousasioiden suhteen syyskokous oli tavanomainen.Toimintasuunnitelmassa on paljon mielenkiintoisia, uusiakin asioita. Tehoa yhdistysten edunvalvontaan- päivä järjestetään keväällä ja syksyllä sekä 6.11. Iloa ja eloa-ikäihmisten hyvinvointiseminaari vanhusneuvostojen ja yhdistysten edustajille. Seminaariin puhujaksi on lupautunut Annika Saarikko, joka silloin jo toimii ministerinä. Jäi tuntuma, että omassa yhdistyksessämmekin tulisi nostaa enemmän esille edunvalvontaa.
Kokouksen teki mielenkiintoiseksi piirin puheenjohtajan vaihtuminen. Reima Eskola lähtee vuodenvaihteessa ja tilalle tulee Marttilasta Juhani Tynjälä. Kilpailijaa ei Tynjälällä ollut.
Läksiäispuheessaan Reima Eskola nosti esille Eläkeliiton eettiset periaatteet ja korosti erityisesti tiedottamisen kohtaa. Reima kehotti pitämään periaatteet mielessä. Ne ovat laaditut jo Hilda Katteluksen aikana, mutta ovat ajankohtaisia edelleen. Käykääpä katsomassa Eläkeliiton sivuilta.
Reima muistutti ensi vuodesta, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta. Se on piirissä toiminnan vuosi. Samalla globaalisti vallitsee monin paikoin turvattomuus, erilaiset kriisit, taloudellinen epävarmuus yms. Meilläkin tapahtuu huononnuksia, joista Reima mainitsi  palvelumaksujen korotukset ja vaati, että eläkeläisköyhyys on nujerrettava. Reimalta tietenkin oli kyselty, mitä hän nyt aikoo tehdä. Reima tuumasi, että kyllä hän jotakin keksii. Ei elämä tähän lopu. Reima kiitti ja Reimaa kiitettiin.

Juhani Tynjälän olenkin esitellyt jo Aluekokouksen tuttavuuden perusteella. Tynjälä hieman epäili, että miten hän pärjää, jos pitää osata niin komeasti laulaa kuin Reima tässäkin kokouksessa veteli. Yleisön joukosta pantiin vielä paremmaksi: "Tynjälä osaa laulaa jopa venäjän kielellä Miljoona ruusua." Tynjälä osaa lisäksi Viron kieltä ja on tehnyt paljon yhteistyötä Viron kanssa.Yleisön joukosta kysyttiin: "Pyritkö hyvään ja tulee priimaa." Tynjälä lainasi Rauno Saaren sanoja. "Hyvää olen yrittänyt tehdä, mutta priimaa pakkaa tulemaan." Lopuksi Juhani Tynjälä totesi: "Kumarran selkä täynnä saranoita."

Kokous jätti julkilausuman:   

        Varsinais-Suomen piiri
      Kannanotto piirin syyskokouksessa Salossa
 31.10.2016          
Ikääntyneitä ja eläkeläisjärjestöjä kuultava sote-ja maakuntauudistusten valmistelussa

Sote- ja maakuntauudistusten valmistelun keskiössä tulee olla ihminen. Onko lain valmistelussa sivuutettu ikääntyneitä edustavat järjestöt? Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous vaatii, että maakunnassa tulee edelleen järjestää alue- ja kuntakohtaisia kuulemistilaisuuksia. Kuulemisiin tulee ottaa mukaan ikääntyneet ja heitä edustavat alueelliset ja paikalliset eläkeläisjärjestöt sekä kuntien vanhusneuvostot, joilla on kokemus- ja asiatietoa ikääntyneiden ja iäkkäiden tarpeista ja elinoloista.

Uudistusten valmistelun tulee olla avointa ja läpinäkyvää.  Sosiaali- ja terveyspalvelujen toimivuutta tulee seurata ja tarvittaessa on puututtava epäkohtiin. 

Eläkeläisjärjestöjä ja ikääntyneitä kiinnostaa, miten erilaiset asukkaiden tarvitsemat hoito-, kuntoutus- ja hoivapalvelut tuotetaan lähipalveluna? Uudistuksessa luvataan palveluiden käyttäjille myös mahdollisuus valinnanvapauteen. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokouksen osanottajat haluavat kuitenkin muistuttaa, että kaikki meistä eivät pysty ottamaan valinnanvapauden edellyttämää kuluttajan roolia. Kuinka maakunnissa voidaan tukea näitä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaita valinnanvapautensa käyttämisessä?

Eläkeliiton Varsinais- Suomen piirissä hämmennystä ovat herättäneet sote- uudistuksen yhteydessä esiintyneet tarkentumattomat odotukset kolmatta sektoria kohtaan. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jää tulevaisuudessakin kuntien vastuulle. Kuntapäättäjien tuleekin tunnustaa paikallisen eläkeläisyhdistysten toiminnan merkitys ikääntyneiden kuntalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä sekä yksinäisyyden ja syrjäytymisen estäjänä. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin syyskokous katsoo, että eläkeläisjärjestöjen ennalta ehkäisevän toiminnan arvostuksen tulisi kunnissa näkyä erityisesti yhdistyksille suunnattuina toiminta-avustuksina ja maksuttomina toimitiloina.

 
Helinä Maria

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kolmas ja viimeinen luentotilaisuutemme

Torstaina 27.10. oli luentosarjamme kolmas ja viimeinen osa kaupungintalon valtuustosalissa. Kahvi oli hyvissä ajoin kauniisti katettuna pöytään. Tunnelma oli alussa hieman jännittynyt: tuleekohan kuulijoita. Jännitys laukesi aika pian, koska jo puoli viiden maissa selvisi, että tyhjille seinille ei tarvitse puhua. Ilolla huomioin, että paljon oli Eläkeliiton ulkopuoleltakin kuulijoita, siis tulevia jäseniä.

Ilta alkoi komeasti yhdistystämme esittelevällä videolla. Kaikille tuli selväksi, mikä on ja mitä tekee Eläkeliiton Raision yhdistys.

Videon jälkeen oli vuorossa kaupunginjohtaja Ari Korhosen avaus ja alustuspuheenvuoro aiheesta "Yhdyskuntasuunnittelun kehitys Raisiossa". Selväksi tuli, että ikäystävällistä kaupunkia ollaan Raisiosta tekemässä yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Raisio on tässä asiassa edelläkävijänä. Perustelut ikäihmisten huomioimiselle olivat selvät: yli 65-vuotiaiden palvelutarve lisääntyy ja se aiheuttaa myös taloudellisia menoja. Raisio varautuu ennakolta tilanteeseen. Ympäristössä tulee olla virikkeitä. Rakennetaan niin, että kaikki yhteiskunnan palvelut ovat riittävän lähellä. Hulvela ja keskuspuiston alue ovat erityisesti suunnittelun kohteina. Esteettömyys tulee myös huomioida, kuten nyt jo keskustassa onkin aika paljon huomioitu. Kuntokeidas on oivallinen esimerkki lähellä olevista palveluista. Kävelyreitistöt tulee ottaa huomioon niin, että myös apuvälineitä käyttävät voivat kulkea. Keskusta tulee Korhosen mukaan muuttumaan paljon, jos valtio lähtee uudistukseen mukaan. Esimerkiksi rekkaliikenne siirtyy kokonaan maan alle. Tasalan alueelle tulee kerrostaloja. Keskustan kaavoitus onkin valmiina. Hyvältä sai kaupunginjohtaja kuulostamaan ikäihmisten huomioimisen tulevaisuuden Raisiossa.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg´in aiheena oli "Ikäihmisten tukipalvelut Raisiossa". Raisiosta on oltu Hollannissa asti ottamassa mallia kertoi Sandberg. Hän totesi heti aluksi, miten tärkeitä ovat liikunta ja sosiaaliset verkostot. Sandberg kehotti laittamaan nastat kenkien pohjiin ja Vanhusneuvoston tuottama ikäihmisten palveluopas tulisi olla kaikille tuttu. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tulee voimaan aikaisintaan vuonna 2019. Kaikki on oikeastaan vielä levällään. Sandberg keskittyikin kertomaan palvelujen tämän hetkisestä tilanteesta. Saimme kuulla Hulvelan Helmestä, kotihoidosta, arkiavusta, ennalta ehkäisevistä kotikäynneistä, ikäneuvolasta, tehostetusta palveluasumisesta yms. asioista.

Alustus herätti vikkaan keskustelun. Kiinnostusta riitti. Hyvin ovat Raisiossa asiat verrattuna moneen muuhun paikkakuntaan. Lääkärin vastaanotolle pääsy on kipupiste, jonka Sandberg myönsi todelliseksi. Nyt onkin terveyskeskuksessa uusi systeemi, joka jakaa lääkärin vastaanotolle odottavat asiakkaat kolmeen ryhmään: kiireelliset, ei kiireelliset ja puolikiireelliset. Aika näyttää, miten systeemi toimiin.

Ilta oli mielenkiintoinen ja päivitti ikäihmisille meneillään olevat uudistukset siihen asti, kun ne nyt tiedossa ovat. Odotellaan rauhassa. Asioilla on tapana järjestyä. Vakuuttihan kaupungin korkein virkamiesjohto, että ikäihmiset huomioidaan yhdyskuntasuunnittelussa, tehdään yhteistyötä Vanhusneuvoston kanssa ja kaikista pidetään huolta.

Helinä Maria


 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen










Alla sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg



Kuvat Markku Toivola





sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Eläkeliiton Turun alueen aluekokouksen antia

Turun alueen aluekokous kokoontui perjantaina 14.10. Naantalissa Aurinkosäätiön palvelutalon Aurinkokammarissa. Kaikkien 14 yhdistyksen edustus oli paikalla.

Reima Eskola on täysin palvellut oltuaan sääntöjen salliman kuusi vuotta piirin puheenjohtajana. Monelta taholta Reimaa kiiteltiin ja tiedoksi tuli, että potkuja ei Reima saanut, vaan säännöt eivät anna armoa hyvällekään miehelle.

 Onneksi on edes yksi ehdokas seuraajaksi. Monenlaista vitsiä lensi miehen mitasta ja vertausta Reimaan. Reimahan hipoo kahta metriä ja ehdokas on, en nyt sano paljonko lyhempi. Ehdokas on Juhani Tynjälä Marttilasta. Hän on maaseututaustainen, lukenut hallintotieteita Tampereella, ollut kunnansihteerinä Haapavedellä ja Marttilan kunnan johtajana 42 vuotta. Koska Tynjälä on Alavudella syntynyt on hänellä terve kateus; "Minun pitää saada se, mikä kaverilla on". Mies vaikutti kovasti huumorintajuiselta ja hyvin esiintymiskykyiseltä. Tynjälä ihmetteli sitä, ettei ainakaan vielä ole muita ehdokkaita: "Olenko niin ylivoimainen, ettei muut rohkene lähteä kisaan vai onko tämä homma niin työläs, ettei kukaan viitsi". Varsinais-Suomen piiri on suuri piiri, toiseksi suurin Eläkeliiton piireistä.  Kaiken kuulemani ja näkemäni perusteella olisin valmis antamaan Juhani Syrjälälle valtakirjan vaativaan tehtävään. Muistan erityisesti sen, että hän lupasi pyydettäessä tulla myös yhdistyksiin.

Reima Eskola piti vielä "lähtösaarnan". "Kaustisilla on ensi kesänä Eläkeliiton kesäjuhlat ja sinne pyydetään valmistamaan aitaa. Seinäjoelle valmistettiin viime kesänä lehmiä. Karjahan on nyt ollut tämän ajan valtoimenaan. Ensin tulisi olla aita ja sitten vasta lehmä."
Kokouksessa oli aikaisemmin jyrkin sanoin annettu huutia eläkeläisjärjestöjen yhteiselin Eetulle, koska se ei tarpeeksi ärhäkästi aja eläkeläisten asiaa. Reima pyrki hillitsemään kritiikkiä. Vaikka olen Reiman kanssa samaa mieltä siitä, että jyrkät kannat saattavat olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi, olin hyvilläni kritiikistä. Paineita pitää Eetulle ladata, sillä huonosti ovat eläkeläisten asiat. Reima totesi, ettei ole parempaakaan järjestöä ajamassa eläkeläisten asioita. Eetu saa valtion budjettiakin laadittaessa jalkansa oven väliin. Paremmin tietenkin voisi olla. Reima kuuluu myös Anna-Liisa Nuutilan kanssa Varsinais-Suomen Neuvottelukuntaan, joka vaikuttaa kuntiin päin. En usko, että Reima jää peukaloitaan pyörittämään piirin puheenjohtajuuden loputtuakaan. Hyvälle miehelle löytyy aina hommia ja etenkin niitä, joista ei tarvitse maksaa palkkaa.

Suomi-100 tapahtumia on Eläkeliitossakin tulossa useita. Tunnissa maapallon ympäri-tapahtuman harjoituskierros tänä vuonna sai paljon kritiikkiä liiton informaation suhteen. Kritiikki oli oikeutettua. Toivomme myös kunnon panostusta liiton taholta lehdistön suhteen ensi vuonna. Onneksi me olemme jo harjoitelleet ja osaamme hyvin 11.08.2017.

Toiminnallista syksyä toivottaen

Helinä Maria

torstai 13. lokakuuta 2016


Kunnossa kaiken ikää

Tänään oli kaupungintalolla kolme luentoa käsittävän luentosarjamme toinen osa. Puhujana oli ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Petri Virolainen. Valtuustosali oli lähes täynnä, arvioisin 100 henkilöä.

Harmia tuottivat kaupungin laitteet, jotka eivät toimineet vaikka asiantuntemusta oli sekä omasta takaa että kaupungin puolelta. Olisimme tietenkin halunneet näyttää yhdistyksen toiminnasta kertovan omatekoisen videomme.

Tilaisuuden alussa  saimme pienen ”kulttuuripläjäyksen”: yhdistyksemme kulttuuriryhmä lauloi Janne Narvion säestyksellä laulut: Saunavihdat ja Sieluni soitto,  lopussa Pikku  syntinen  ja  Paras pilleri. Upea ryhmä, 10 laulutaitoista naista.

Petri Virolaisen aiheena oli ”Kunnossa kaiken ikää”.  Liikunnan tärkeys nousi vahvasti esille luennossa. Liikunta ei vaikuta positiivisesti vain tuki- ja liikuntaelimiin vaan hyvin paljon myös muistiin. Liikunnan tulisi olla elämän tapa, arkipäivän asia.

Mikä voidaan lukea sairaudeksi ja mikä on normaalia vanhenemista on kuin veteen piirretty viiva. Samaa tahtia ei mennä. Jokainen on oma yksilönsä. Mikä sopii toiselle, saattaakin olla haitallista toiselle.

Totuus on, että iän mukana ihminen haihtuu, kuivuu ja rasvoittuu. Pieni ylipaino on parempi kuin alipaino ja se on sentään useimmille ilahduttava tieto.

Uusi tieto oli, että mielialaa voi opetella. Iloinen uutinen oli sekin, että vapaaehtoistyöntekijät pysyvät terveempinä ja elävät pidempään kuin muut.

Tasapainon harjoittelu ajoissa on tärkeä juttu. Kengän nauhat pitää solmia seisten ja sukkahousut pitää vetää jalkaan seisaaltaan.

Luusto on kuin Linnanmäen vuoristorata. Luuston uusiutuminen hidastuu iän myötä. Luusto vahvistuu käyttämällä. Osteoporoosi on ikävä juttu, mutta kannattaa hoitaa lääkkeillä.

Virolainen kielsi hankkimasta äidilleen siivoojaa. Vaikka kuinka hyvää tarkoitattekin niin antakaa äidin itse siivota niin kauan, kuin hän itse siihen pystyy. Lihaksien pitää pysyä kunnossa. Lihaksia  ei voi edes leikata. Jos menetetään lihakset, hoitoa ei ole.

Kipu ei ole vaarallista. Outoa minulle oli ortopedin suusta  lääkkeiden käyttöä puoltava teksti. Oli pakko todeta: ajat muuttuvat. Ennen leikattiin nivelrikkoa, nyt sitä hoidetaan lääkkeillä niin pitkään kuin mahdollista.

Mitä tästä päällimmäiseksi jäi: liikunta on äärettömän tärkeä asia. Arkiliikunta on ihan keskeisessä osassa. Ihmisillä on kuitenkin rajoitteita ja niitä pitää kunnioittaa.

Jäin ihmettelemään, että noin paljon lukenut, viisas mies puhui niin yksinkertaisista asioista ja niin yksinkertaisesti, että jokainen varmaan ymmärsi. Se on vielä ihmeellisempää, että siinä kaikessa yksinkertaisuudessa niin moni asia selkeni. Ihan vaan esimerkin mainitakseni, en mitenkään voinut ymmärtää, että minulla on rasitusvamma ja nyt se  on selvääkin selvempi.

Tapaamisiin luentosarjamme kolmannessa osiossa 27.10. klo 17 kaupungintalon valtuustosalissa.
 
                                  Kuvat Markku Toivola
Helinä Maria

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Alkusyksyn kuulumisia

Aika on rientänyt vauhdilla ja syksyn väriloisto on parhaimmillaan. Syksyn alkua muistellen on ihan pakko aloittaa Hulvelan kuntosalin avajaisista 15.08. Väkeä tilaisuudessa oli kuin pienessä kylässä. Uudistettu kuntosalimme on upea. Vilautat vain digirannekettasi ja niin menevät laitteet oikeaan asentoon ja myös sinun ohjelmaasi valitut painot. Asiantuntijan kanssa on tiedot rannekkeeseen ladattu. Ohjausta ja apua on saatavilla tarvittaessa. Rannekkeen saannin ainoa ehto on, että olet eläkeläinen. Kuntosali on mukava kohtaamispaikka ja kunto kohoaa kohisten.

Killin Markkinoilla olimme perinteeksi tulleen tavan mukaan 27.08. Uudistimme roll´upimme. Sään yltyessä suorastaan myrskyksi oli telineessä pitelemistä. Sitkeyttä ja hermoja se koetteli, mutta onhan se niin näyttävä, upea ja informatiivinen. Emme malttaneet kääriä sitä kokoon. Kahvi ja kakut tekivät kauppansa ja kiinnostuneita riitti. Naapurikuntien eläkeliittolaisiakin piipahteli tervehtimässä ja se ilahdutti. Saimme muutaman uuden jäsenen ja kassalipas näytti mukavasti plussaa. Killin Markkinat on yksi vuoden parhaista tapahtumista.

Lehmirannassa piipahdimme päivän retkellä. Matka sujui mukavasti lauleskellen. Runomies Reijo Vähälä herätti kovasti mielipiteitä. Paljon kuulin esityksestä kannanottoja vielä jälkeenpäinkin. Esitys on tehtävänsä tehnyt, kun siitä keskustellaan. Kritiikki on myös paljon parempi kuin se tavallinen "kyll´se hyvä oli".

15.09.oli luentosarjamme ensimmäinen osa kaupungintalolla. Eeva Kuuskoski oli ensimmäistä kertaa Eläkeliiton puheenjohtajana Raisiossa. Pettymyksen tuotti niukka osanottajien lukumäärä. Paikalle saapuneiden laatu paikkasi määrän. Yleisöstä nousi esille hyviä keskustelijoita ja kiinnostus  Eläkeliiton ja yhdistyksemme asioihin oli aitoa. Eevan viestejä:  "Eläkkeelle työstä ei elämästä." "Pitäkää huolta, että olemme tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. On tärkeää, että eri sukupolvet tulevat toimeen keskenään." Jäin miettimään, mitenkä omassa yhdistyksessämme saisimme aikaiseksi vuoropuhelua eri sukupolvien välille. Pohdimme illassa eläkeläisten huolen aiheita: riittävätkö rahat, saanko tarvittaessa apua, jäänkö yksin. Mietimme, mikä se ihmisen arvo on. Kaiken pohdinnan jälkeen pääsimme loppupäätelmään: "Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla." Heräämme joka aamu uteliaina ja innostuneina, koska on kuitenkin niin suunnattoman paljon mukavaa ja kokemisen arvoista elämässä. Ja erikoisen paljon on mukavaa juuri eläkeläisen elämässä. Onhan eläkkeellä olo täynnä mahdollisuuksia.

"Onnistumisen ilo" ikäihmisten seminaari Turussa keräsi lähes 100 osallistujaa. Aamupäivän aikana käsiteltiin aihetta ikäihmiset ja teknologia. Otsikon "Hyödylliset sovellutukset" alla esiteltiin sellainen määrä teknologian sovellutuksia, että melkein huimasi. Valtava määrä sovellutuksia, joista en ollut edes kuullut. Omassa mielessäni totesin, että tiesin vielä tuon kaiken lisäksi yhden, jota ei mainittu. Se oli WhatsApp. Suorastaan hyrisin tyytyväisyydestä, kun tämän keksin, siitä huolimatta, etten paljoakaan ymmärtänyt niistä sovellutuksista. Yhdistyksemme nettiopastaja Markku Toivolalla oli seminaarissa puheenvuoro aiheena "Nettiopastajana muille ikäihmisille". Hyvin Markku selvisi, vaikka mies tuli suoraan yövuorosta puhumaan. Markku nimittäin tekee vielä ihan oikeita töitäkin. Paneeliin ikäihmisten teknologian käytöstä sain itsekin osallistua yhdistyksemme edustajana. Uusi tieto oli se, että on myynnissä turvaranneke /  kännykkä yhdistelmä, johon voi tallentaa viisi puhelinnumeroa. Painaessa ranneketta menee hälytys ensimmäiseen tallennettuun numeroon, ellei se vastaa menee hälytys toiseen numeroon jne., kunnes vastaus tulee. Turvarannekkeen hinta on 160€

Iltapäivällä käsiteltiin ikäihmisten mielenterveyteen liittyviä asioita, lähinnä mielenterveyden tukemista. Ikäihmisten alkoholin käytöstä en paljoa ole kuullut esitelmiä, mutta tässä seminaarissa jaettiin tietoa.  Ikäihmisillä alkoholin sietokyky vähenee. Ohjeena annettiin enimmäismääräksi kaksi annosta / kerta ja seitsemän annosta / viikko. On antibiootteja, joiden kanssa ei alkoholia pidä ottaa lainkaan. Esimerkiksi metronidatsoli ja alkoholi saavat aikaan antabusvaikutuksen. Diabetes-, verenpaine-, sydänlääkkeiden yhteydessä saattaa alkoholi joko lisätä tai vähentää lääkkeen vaikutusta. Marevanin kanssa Alkoholi ei sovi ollenkaan. Ohje kuului: "juo iloon, älä suruun." Lopuksi summa summarum "elä täysillä, elä hetkessä, pois sit´ku ja mut´ku."

Raision kaupungintalolla mietittiin 28.09. Suomi-100 ensivuoden tapahtumia. Paljon tapahtuu ensi vuonna. Raisiossa on kalenteri, johon merkitään kaikki tapahtumat sitä mukaa kuin niitä ilmoitetaan. Kalenteri on hyvä päällekkäisyyksien välttämiseksi. Kalenteriin on jo merkitt 11.08.2017 klo 13-14 Kerttulan kentällä Eläkeliiton valtakunnallinen kävelytapahtuma "tunnissa maapallon ympäri". Tällä hetkellä ei ole sille päivälle muita tapahtumia.

Paljon muutakin on jo alkusyksystä tapahtunut: Kullaanvuoren retki, kuukausitapaamiset, yhteislaulut, keilaus, nettikahvila jne.

Tavataan viimeistään 13.10. klo 17.00 Raision kaupungintalon valtuustosalissa luentosarjamme toisessa osiossa.

Mukavaa syksyä toivotellen

Helinä Maria



sunnuntai 14. elokuuta 2016


Toiminnan täsmäys

Kesä lähestyy loppuaan ja toiminta kutsuu. Tosin toimettomana ei Raision yhdistys kesääkään viettänyt. Liikunnallista toimintaa oli koko kesän. Aivan mahtava oli Ritva Erkkilän vetämä pyöräilyretki. Ikänsä Raisiossa asuneena Ritva tietää ja tuntee Raision. Retki oli liikunnan lisäksi sukellus Raision historiaan ja nykyaikaan. Myös keilaajat ovat kokoontuneet koko kesän keilahallissa hyvällä osanottajamäärällä. Itsekin olen niin jäänyt koukkuun keilaukseen, etten malttaisi olla poissa. Kuntokeitaalla oli myös tarkoitus kokoontua joka torstai, mutta huono sää sattui yllättävän usein juuri torstaiksi, joten osanotto jäi vähiin. Lampolan Ritva oli kuitenkin kiitettävästi joka torstai paikalla valmiina ohjaamaan ja neuvomaan laitteiden käytössä. Kesän huipentuma oli sitten ”tunnissa maapallon ympäri” kävelytapahtuma, joka sateisesta säästä huolimatta keräsi kentälle 60 osallistujaa. Kuva on tästä tapahtumasta. Tempaus oli harjoitusta Suomi-100 ensivuoden tapahtumaan. Harjoitusta todella tarvitaan. Parantamista on tiedotuksessa Eläkeliitonkin taholta. Kiitän kaikkia osallistujia. Olitte mahtavia, kun tulitte. Kentällä mentiin rollaattorien ja kävelykeppien tukemina. Saimme hyvän jutun paikallislehteen ja vielä kuvamme urheilusivullekin. Palautetta tapahtumasta olen saanut paljon. Eräskin soittaja kertoi naurussa suin, että poikansa soitti ja ilmoitti äidin olleen kahdessa eri kuvassa Rannikkoseudussa. Äiti ei ollut edes huomannut toista kuvaa.
Kesäaikana saimme toimeksi myös uuden toimintakalenterin ja jäsenkirjeen. Näissä oli suuri urakka, joista lämpimät kiitokset sihteerillemme Aila Lehdolle ja Arja Lavilalle. ATK osaaminen on yhdistyksessämme noussut huimasti Ailan ja Arjan myötä. Alamme olla näidenkin toimintojen suhteen ajassa mukana, kun lisäksi on vielä omasta takaa nettiopastajamme Markku Toivola, joka auttaa kaikissa pulmatilanteissa.
Kulttuuria emme tietenkään ole unohtaneet kesälläkään. Piirin Kulttuuripäivillä Loimaalla oli yhdistyksellämme, miten sen nyt sanoisi, ettei oma kehu haise, kaunein käsityöpöytä. Se oli upea. Lampolan Ritva saikin käyttää ääntään koko pitkän päivän, koska kiinnostuneita riitti ihan jonoksi asti. Itsekin rohkaistuin astumaan ihan esiintymislavalle asti. Yhdessä Lemusta olevan Tiaisen Ritvan ja Turusta tulevan Salovaaran Sadun  kanssa esitimme runokoosteen ”Kyä lykkä runua murteill”. Oli sitten yhteistyötä eri yhdistystenkin kesken. Ja totta kai olimme kesäteatterissa. Tänä vuonna Paimiossa ja totesimme, että Niskavuoren Heta on Heta aina vaan. Kaikkien raisiolaisten eläkeläisjärjestöjen yhteisellä Kesärantapaivällä sain kunnian toimia ohjelman vetäjänä. Paljon sain runoa lykätä joukkoon, kun kaksi kuoroa oli luvassa olla laulamassa ja yhteensattumien johdosta ei ollut yhtään. Ihan jäi tunnelma, että meni se tänä vuonna runokin .Siinä se meni, kun tilanteen pelasti Anneli Uitto ja Raision Harmonikkakerho. Annelin kanssa kivasti sovitimme runot ja laulut yhteen. 
Siis innostunein mielin lähdemme syksyyn.  Paljon onkin jo valmiina suunniteltua ohjelmaa: Kullaanvuoren retki, Lehmirannan matka, Killin Markkinat, Eläkeläisfestarit, kolmen luennon sarja kaupungintalolla ja paljon muuta. On tulossa vilkas syksy. Paljon on uusia ideoita ilmassa. Koko ajan tulee kentältä uusia aloitteita. Jäsenmäärämme on hyvässä nousuvauhdissa. Yhdessä mennään eteenpäin. Meillä on oiva porukka, jonka kanssa on kiva häärätä.   

 

Helinä Maria


sunnuntai 1. toukokuuta 2016


Nettiprojektin anti Raision yhdistykselle

Raision yhdistyksessä Eläkeliiton LähiVerkon "Seniorit surffaa - nettiopastaja auttaa" pilottikokeilu on tuottanut tulosta. Asenteet tietotekniikkaan ovat muuttumassa. Kiinnostus, tiedot ja taidot ATK:ssa kasvavat uskomattoman nopeaa vauhtia.
Liityin viisi vuotta sitten Eläkeliiton Raision yhdistykseen. Toimin siihen aikaan vapaaehtoisena seurakunnan nettikahvilassa. Puhuin asioista, joiden parissa päivittäin työskentelin. Koin suorastaan vihamielisyyttä aihetta kohtaan. Kuulin kitkeriä lausuntoja: ”toisen luokan kansalaiseksi tuntee itsensä, kun sinua kuuntelee."
Tulin hallitukseen neljä vuotta sitten. Hallituksessa oli reilusti yli puolet ilman sähköpostia. Sihteerillä ei ollut tietokonetta. Jäsenet kieltäytyivät keskustelemasta toimenpiteistä asian korjaamiseksi. Vajaa kolme vuotta sitten jouduin yhdistyksen puheenjohtajaksi. Työlästä oli tiedottaminen.
Piiristä ilmoitettiin, että Varsinais-Suomen piiri on valittu pilottikokeilualueeksi nettiprojektiin.  Toivolan Markku oli nähnyt projekti-ilmoituksen ja koki itsellään olevan  projektissa annettavaa, koska se tuli hänen omalle osaamisalueelleen. Markku liittyi yhdistyksen jäseneksi ja aloitti nettiopastajana.

Saimme seurakunnalta tilat ja Markku pääsi aloittamaan syyskuun alussa 2015. Tiedotettiin alkavasta nettiopastuksesta, pidettiin SeniorSurf- päivä, tilaisuus uusille jäsenille yms. Nettikahvila alkoi heti toimia hyvin luontevasti. Markku kävi hallituksen kokouksissa ja kuukausitapaamisissa  jakamassa informaatiota ja sai koko asian hiljalleen muuttumaan luontevaksi. Ihmiset oppivat tuntemaan Markun tavallisena miehenä, jota on turha pelätä. Toiminta on näyttänyt, että opastajan ollessa tavallinen, alkaa tietokonekin näyttää ja tuntua yhä enemmän tavalliselta.
Tällä hetkellä meillä on ilmapiiri ATK:n suhteen muuttunut. ATK on luonnollinen asia, joka kuuluu yhdistyksen tiedottamiseen ja toimintaan oleellisena osana. Hallituksen jäsenillä on kaikilla sähköpostit. Uusi sihteeri on taitava ATK:ssa monella tavalla. Edellinen sihteeri on siirtynyt leipomaan herkullisia pullia. Hän tykkää työstään ja on onnellinen siinä tehtävässä, jonka hän osaa. ATK- asioista voidaan puhua vapaasti ja kenenkään ei tarvitse osaamattomuutensa takia tuntea itseään huonommaksi. Jokainen työ yhdistyksen hyväksi on yhtä arvokasta.
Nettiprojekti on tuonut meille uusia, nuorempia jäseniä. Jäsenmäärän kasvusta johtuen olemme saaneet lisää henkilöitä aktiiviseen toimintaan. Yhä useammat kertovat seuraavansa toimintaamme kotisivuiltamme ja facebook-sivuiltamme. Yhä tärkeämmäksi käy netin kautta tiedottaminen.
Mielestäni meidän yhdistyksen kannalta nettiprojekti on ollut parasta, mitä Eläkeliitto voi jäsenilleen tarjota.  Nettikahvila on mukava kokoontumispaikka ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Projekti on tuonut kehitystä monella tavalla. Toiminta on paljon mielekkäämpää, kun koetaan edistymistä. Yhdessä iloitaan jokaisesta uudesta jäsenestä, jokaisesta kiitoksesta ja tunnustuksesta. Meillä on yhdistyksessä nykyisin tekemisen meininki ja siinä projektilla ja Markulla on suuri osuus.

Helinä Maria

 

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Piirin kevätkokous antoi julkilausuman

Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin kevätkokous käsitteli sääntöjen määräämät asiat. Hyväksyi toimintakertomuksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille.
Jäsenyhdistysten toimintatilastojen palautusprosentti oli 100. Tulos on erinomainen.
Toimintakertomuksessa huomiota herätti se, että jäsenmäärä hieman laski viime vuonna, jolloin jäsenmäärä oli 129 637 jäsentä. Eläkeliitto oli kuitenkin vuoden lopussa edelleen suurin eläkeläisjärjestö.  Kirjallisessa palautteessa suurimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat edunvalvonta ja viestintä.
Vaikuttamistoimintaan ja edunvalvontaan odotetaan lisäpanostusta ja toiminnan kehittämistä .
Piirin puheenjohtaja nosti avauspuheessaan esille työeläkeindeksiin liittyvän kansalaisaloitteen, joka tulee eduskunnan käsittelyyn. Tässä asiassa keskustelu käy kuumana.
Kokous jätti alla olevan julkilausuman

Eläkeläisköyhyys koettelee edelleenkin

Noin viidennes 1,2 miljoonasta vanhuuseläkkeensaajasta saa eläkettä edelleenkin alle 1 000 euroa kuukaudessa. Pienituloisilla eläkeläisillä ei ole käytännössä mahdollisuutta kohentaa taloudellisesti omaa elämän-tilannettaan. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin kevätkokous vaatii kansan- ja takuueläkkeiden tason korottamista sekä maksukattoa sosiaali- ja terveyspalvelujen maksuille ja lääkekustannusten omavastuille.

Eläkejärjestelmämme suurin ongelma on eläkeläisköyhyys. Taloudellisesti vaikeimmassa elämäntilanteessa ovat yksinelävät, iäkkäät naiset. Myös yksinasuvilla työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla miehillä menee huonosti.

Erilaisten maksujen sekä omavastuiden ja palvelumaksujen korotuksista muodostuu pienituloisille eläkeläisille kohtuuton taakka. He ovat käyttäneet runsaasti julkisen sektorin sosiaali- ja terveyspalveluja. Nyt mahdollisuudet käyttää niitä ovat kaventuneet. Osalla heistä ei ole mahdollisuuksia ostaa heille määrättyjä lääkkeitä. Tilanne heikentää heidän terveyttään, toimintakykyään ja elämänlaatuaan. Pienituloisuus myös syrjäyttää ja kaventaa heidän osallistumismahdollisuuksiaan, mikä lisää yksinäisyyttä.

Julkiset palvelut ovat tärkeitä erityisesti pienituloisille. Myös julkisten säästöjen ja sotemuutosten keskellä pitää turvata ikäihmisten hoidon palvelutaso sekä palveluiden laatu, turvallisuus ja saavutettavuus hyvinä.

Pienituloisille on turvattava ihmisarvoinen elämä taloudellisesti vaikeina aikoinakin, toteaa Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin kevätkokous.

tiistai 1. maaliskuuta 2016


Anna-Liisa Nuutila vieraili Raisiossa
Anna-Liisa, Hillevi ja Helinä

Anna-Liisa Nuutila on Kalannin yhdistyksestä ja edustaa Eläkeliiton korkeimpia päättäviä elimiä. Anna-Liisa on liiton hallituksessa sekä liittovaltuustossa ja lisäksi hän on  piirin edunvalvontavastaava. Anna-Liisalla oli Raisiossa kaksi aihetta: edunvalvontavaltuutus sekä yhdistyksen edunvalvonta.

 

 Niin kauan kuin olemme terveitä ja hoidamme asioitamme itse, kaikki on aika yksinkertaista. Tuskin on tullut edes mieleeni, että esimerkiksi aviopuolisoni tullessa kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan, en saakaan käyttää hänen pankkitiliään. Minun täytyy maksaa esimerkiksi laskut omalta tililtäni, koska en saa nostaa rahaa puolisoni tililtä. Minun täytyy saada siihen ensin lääkärin todistus puolisoni sairaudesta ja sitten maistraatin valtuutus, että saan käyttää mieheni tiliä. Puhumattakaan siitä, että voisin myydä meidän yhteistä omaisuuttamme.

. Sama tilanne pätee lasten suhteen. Ilman edunvalvontavaltuutusta lapset eivät saa käyttää omien vanhempiensa tilejä. Anna-Liisa korosti, että pankit ovat hyvin tarkkoja näissä asioissa.

Valtuuttaja määrittelee itse ne asiat, jotka valtuutus kattaa. Hän voi oikeuttaa valtuutetun huolehtimaan taloudellisista asioistaan sekä itseään koskevista muista asioista, kuten terveyden- ja sairaanhoidostaan. Edunvalvontavaltuutuksella henkilö järjestää siis jo etukäteen asioittensa hoidon.

 

Valtuutus tulee voimaan vasta kun maistraatti on vahvistanut sen. Valtuutusta voi pyytää vasta sitten, kun valtuuttaja on tullut kykenemättömäksi hoitamaan asioitaan. Tilanne on kuitenkin paljon helpompi, jos edunvalvontavaltuutus on jo valmiiksi kirjoitettuna.

 

 Saimme Anna-Liisalta yksityiskohtaisen selvityksen valtuutuksen laatimisesta. Valmiita kaavakkeita saa netistä ja myös malleja kaavakkeen täyttämiseksi. Anna-Liisa sai minut vakuuttuneeksi edunvalvontavaltuutuksen tarpeellisuudesta. Käsitykseni mukaan pystyn kuitenkin itse täyttämään lomakkeen, hankin kaksi todistajaa ja valtuutus on aivan yhtä pätevä kuin pankin juristin laatima.

 

Toisessa aiheessaan Anna-Liisa toi esille sen, että Eläkeliitto on myös edunvalvontajärjestö. Tämä asia on viime aikoina jäänyt liian pienelle huomiolle. Edunvalvonta yhdistyksissä keskittyy pitkälti vanhusneuvostoihin. Ikä-ihmisten edunvalvonta tuotti kirpeitä puheenvuoroja. Eläkeläisten asemasta ja etujen heikkenemisestä olisi puheenvuoroja riittänyt, mutta aika hurahti nopeasti. Pääsimme tässä asiassa vasta alkutekijöihin. Jäi se tuntuma, että mielipiteitä on ja ihan tyytyväisiä ei Eläkeliitonkaan edunvalvontaan olla. Saimme kuitenkin hyvän pohjustuksen aiheeseen. Kiitokset Anna-Liisalle.

 

47 yhdistyksen jäsentä oli Anna-Liisaa kuulemassa. Se on 31 %:n osuus  jäsenistöstämme. Minkä määrässä häviämme sen aktiivisuudessa voitamme!

Helinä Maria

 

 

 

 

perjantai 12. helmikuuta 2016

Eläkeliitto on myös edunvalvontajärjestö



Yhdistyksemme perustoiminnoista on jäänyt vähemmälle huomiolle vaikuttaminen, edunvalvonta.
Asia korostuu niin liitto-, piiri-  kuin paikallisellakin tasolla nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa: yhteiskuntarakenne uudistuu, palvelut muuttuvat, teknologia edistyy-viestintä sähköistyy jne. Pysyykö liitto, piiri ja yhdistyksemme muutoksessa mukana? Tätä pohdittiin Eläkeliiton Edunvalvontapäivillä Lehmirannassa 09.02.

Liitto, hallitus ja keskustoimisto huolehtivat valtakunnallisesta vaikuttamisesta, piiri alueellisesta-maakunnallisesta ja yhdistys paikallisesta vaikuttamisesta.

Paikallistason edunvalvonnassa näkisin vanhusneuvoston  kaikkein tärkeimmäksi vaikutuskanavaksi. Käsitykseni mukaan Raision vanhusneuvosto toimii, kuten vanhuspalvelulaki edellyttää.

Uusi kuntalaki velvoittaa kunnat asettamaan vanhusneuvoston. Eläkeliitto esittää, että myös maakuntalaki voisi sisältää vastaavasti säännökset maakunnallisen vanhusneuvoston perustamisesta.

Näkisin, että vanhusneuvostojen merkitys tulee muuttuvissa olosuhteissa korostumaan. Vaikkakin monet tehtävät siirtyvät kunnilta itsehallintoalueille säilyy kunnilla merkittäviä tehtäviä. Vanhusneuvosto on se elin, joka paikallisella tasolla valvoo, että kunnan vastuulle jäävät tehtävät myös hoidetaan.

Vanhusneuvoston merkitystä tulee kirkastaa jäsenistölle. Pitää saada kaikkien tietoon, että paikallisista epäkohdista, puutteista, kehittämisideoista yms pitää saattaa tieto vanhusneuvostolle, joka parhaiten voi vaikuttaa ikäihmisten asioihin. Ikäihmiset ovat asiantuntijoita oman kokemuksensa kautta monilla eri alueilla. Kun vuorovaikutus toimii  koituu se meidän ikäihmisten ja myös koko kaupungin eduksi.

maanantai 18. tammikuuta 2016


Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi 

Tullessani  Eläkeliittoon aika nopeasti tuli tutuksi sanat ”taitettu indeksi”. Eläkeläiset eivät juurikaan valita, joten selväksi tuli, että tämä indeksi oli jäänyt hiertämään ja pahasti. Päätin ottaa asiasta selvää. Tutustuttuani asiaan en ihmetellyt , koska en koskaan ole kokenut enkä kuullut  mitään näin epäoikeudenmukaista.
Työeläkkeet määräytyvät palkkojen perusteella ja ovat eläkeaikaan siirrettyä palkkaa. Alun perin työeläke sidottiin palkkaindeksiin, sillä  eläkemaksu on myöhennettyä palkkaa. Eläkemaksu on lakisääteistä pakkomaksua palkansaajien ansioista..Eläkkeen suuruus perustuu eläkelaitoksen päätökseen, joten laki suojaa eläkettä. Eläkkeitä ei voida leikata, mutta niitä voidaan alentaa heikentämällä indeksejä. Eläke ei siis nousekaan samassa suhteessa kuin palkat. Vuoden 1977 jälkeen eläkkeet ovat joka vuosi jääneet jälkeen palkoista. Indeksejä on vaihdeltu, mutta aina huonompaan suuntaan. Indekseillä pelaaminen on selvä palkan lasku. Mikä muu tulonsaajaryhmä suostuu tällaiseen palkan alennukseen? Lisäksi eläketulon verotus on selvästi palkkojen verotusta ankarampaa.  Siirryttyäsi eläkkeelle alkaa eläkkeesi heti laskea ja pienenee sitä mukaa kuin ikää tulee. Työeläke on ansiosidonnainen etuus, joten ainoa oikea tapa on, että eläkkeitä korotetaan palkkaindeksin mukaan.
Parhaillaan ollaan keräämässa nimiä kansalaisaloitteeseen asian korjaamiseksi. Kannattajia tulisi olla 50000 määräaikaan,  24.3.2016 mennessä. Tällä hetkellä on kannattajia 33481. Jokaisen tulisi nyt käydä täyttämässä kannatusilmoitus. Mikäli sinulla on pankkitunnukset voit lähettää lomakkeen netin kautta. Lomakkeen voi myös tulostaa ja postittaa. Tasalan Kamarissa voit perjantaisin klo 10-12 välisenä aikana käydä täyttämässä kannatuslomakkeen.
 
 
Helinä Maria